Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

     Historiaa

Meillä on ollut mehiläisiä jo joskus sota-aikaan tai niillä main, mutta välissä oli vuosien, ellei peräti vuosikymmenten katkos. Mehiläisten pito alkoi uudelleen muistaakseni vuonna 1995 ja heti alussa tuli virheet,joista kaikki varottaa; ei mitään tietoa mehiläisten hoidosta ja ihan hajoamispisteessä oleva laho kalusto.

Harrastus alkoi kahdella yhdyskunnalla, siis vuonna -95, mitä lie otuksia joista toiset olivat keltamustia, toiset taas olivat mustia kuin pirun perse. Otukset olivat ihan kilttejä, kunnes emot vaihtuivat pari kertaa..Kun jostain putkahti yksi harmaa parvi, olikin soppa valmis..Vielä pari emon vaihtumista ja sitten olikin otukset, joista ei ollut kuin harmia kaikille ja melkein naapurisopu meni.

Kun sain tietoa miten asiat pitäisi tehdä, mitä eri tapoja on ne tehdä ja kaluston vaihto oli uuteen menossa, sain kaverin auttamaan emojen vaihdossa ja niin sain viimein kunnon mehiläisiä, eli italialaisia. Myöhemmin kokeilussa oli pari buckfast-yhdyskuntaa.

Havaintoni niistä parista hoitokaudesta oli, että "huono" italialainen huonompi "hyvää" buckfastia ja "huono" buckfast huonompi "hyvää" italialaista, eli ei mainittavia eroja, kuitenkin paras buckfast iha vähä parempi parasta italialaista. Siis parhaat, mitä oli kokeilussa, en voi tietää oliko ne juuri maailman parasta kantaa, kun ei joka kantaa ole testannut! Hyvä buckfast oli vähän parveiluhaluttomampi ja antoi hieman enemmän hunajaa. Myös rauhallisuus ja lauhkeus oli vähintään yhtä hyvä, kuin italialaisilla.

Ennen mahdollista rodun vaihtoa olisin vielä pari vuotta testannut samalla tarhalla niin, että yhtä paljon molempia.

En kuitenkaan testannut silläerää enempää enkä vaihtanut rotua, koska alueella ei muilla tiettävästi ollut buckfastia ja kaikkien toiveenahan on rotupuhdas hoitoalue, että omien emojen kasvatuskin onnistuisi...

Kokemukseni mukaan buckfast X italialainen on ihan hyvä mehiläinen, parempi kuin italilainen X krainilainen! (Siis eka sukupolvi! Sen jälkeen homma ei tahdo luonnistua oli rodut sitten mitä tahansa!) Myöhemmin totesin huonommaksi vaihtoehdoksi buckfast X krainilainen.

Yhteen aikaan harrastukseni historian aikana oli kausi, jolloin alueella ei ollut juurikaan muita, kuin italialaisia mehiläisiä. Kun olin saanut sen verran ammattitaitoa, että uskaltauduin alkaa (tietentahtoen) käyttämään omia emoja, onnistui se jonkin aikaa mainiosti, kunnes alueella alkoi joku muu taikka jotkut muut  pitämään krainilaisia, silloin alkoi otusteni väritys muuttua. Eka tumma sukupolvi vielä on siedettävissä ja saattaa olla jopa puhtaita satoisampikin, mutta sen jälkeen alkaa äkäisyys lisääntyä. Siksi aloin jälleen vaihtaa ostoemoja omien tilalle, tarhasta riippuen heti värin vaihduttua, tai jos ei ihan vieressä liikuta niin silloin saivat olla yhden vuoden.

Koska alueen kuhnurikanta vaikutti olevan todella sekalaista, niin lisäsotkemisella en uskonut olevan mainittavia haittavaikutuksia itseni, taikka muiden tarhaajien toiminnallekaan, päätin jälleen verrata rotuja. Vuonna 2010 vertailussa italialaisen kanssa krainilainen ja buckfast! Samalla tarhalla, koska sama tarha poistaa ympäristötekijöiden vaihtelusta tulevat erot joten mahdolliset erot johtuu mehiläisistä, eikä jonkun alueen huonous mene mehiläisten syyksi! 2011 ja 2012 kaksi parasta "lisätesteissä", jonka jälkeen aion keskittyä vain parhaaseen! Ja paras ei välttämättä ole paras sadon antaja, vaan myöskin se, paljonka teettää työtä ja onko kuinka helppohoitoinen, vaikuttaa tulokseen! Tietenkin tarkka vertailu vaatisi reippaasti enemmän yhdyskuntia ja vuosia...

Jo juhannukseen mennessä oli selvää, että krainilaisten pito jäi vuoden kokeiluksi! Syynä se, että ne olivat rauhattomampia käsitellä ja emo vaikeammin havaittavissa. Toisella yhdyskunnalla myöskin parveiluhalukkuutta tuntui olevan alkukesästä hieman useammin, kuin muilla ja emokennoja oli aina alkukesästä enemmän, kuin muilla. (Olivat ne kuitenkin mainettaan parempia.) Syksyllä sitten totesin myöskin hunajaa tulleen hieman vähemmän, kuin italailaiselta ja buckfastilta. (Myöhemmin kuulin kokeneemmilta tarhaajilta, että jos krainilaisilta haluaa saada hyvän sadon, pitäisi hunajaa lingota useampaan otteeseen, koska ne eivät tahdo kerätä kuin tietyn määrään, mutta kun on otettu hunajaa pois, keräävät ne taas siihen samaan pisteeseen asti. Myös jotkut sanovat, että sateisena kylmänä kesänä keräisivät italialista paremmin, koska italialaiset kunnat ovat vahvempia ja ne siis syövät itse hunajaa suuremman määrän per yhdyskunta, kuin myös tummempi väri mahdollistaisi kylmemmässä lentämisen. Mutta en tiedä absoluuttista totuutta asiasta...)

Keväällä (2011) italialaisilla oli talviruokaa enemmän jäljellä. Keväällä buckfastit olivat vahvempia kuntia ja vahvistuivat alkukesästä nopeammin. Kesän mittaa parveiluintoa buckfasteilla oli enemmän, mikä johtui kaiketi vahvemmista kunnista. (Buckfastit vahvistuivat kesänmittaa niin, että olisivat kaivanneet heinäkuussa seitsemättä kerrosta, mutta se vaatisi 2m pitkän hoitajan! Italialaisille 6 kerrosta oli ihan sopiva.) Syksyllä italialaisilta oli helpompaa ottaa hunajat, koska mehiläisiä oli pesissä hieman vähemmän. Lauhkeus- ja rauhallisuuseroja ei hunajienpoistossa juurikaan ollut. Hunajaa tuli hitusen enemmän buckfasteilta.

Keväällä (2012) italialaisilla oli ruuat vähissä ja buckfasteilla oli ruokaa riittävästi. Keskimäärin buckfastit olivat kesän mittaa vahvempia kuntia ja osassa oli enemmän parveiluintoa kesän alkupuolella. Hunajanotto oli molemmilla yhtä helppoa ja keskisato oli samoissa lukemissa, kuitenkin buckfastit olivat tasaisempia ja italialaisilla oli enemmän vaihtelua sadon määrässä.

(Kuulin vertailukokeen loppupuolella jostain, että emo ylhäällä-hoitotyyliin sopisi parhaiten italialainen, koska muut rodut innostuisivat siitä tekemään emokennoja italialaisia enemmän. Tiedä sitten, tottako vai vain tarua?)

Päädyin sitten lopulta jatkossakin pitämään italialaisia. Jos alueella ei lentelisi ties mitä kuhnureita ja jos olisi enemmän suomalaisia buckfastemonkasvattajavaihtoehtoja, olisi päätös ehkä ollutkin toisenlainen.

Jos joskus saan tietää, ettei alueella ole kuin yhtä rotua, muuttaa se tilannetta oleellisesti ja sitten on harkittava asioita sen tietämyksen pohjalta! Sillä luulen joka ikisen tarhaajan haaveena olevan niin rotupuhdas alue, että ostoemoja ei kovinkaan usein tarvitsisi.

Yhdessä vaiheessa alkoi kuumentaa ajatus kokeilla pohjolanmehiläisiä. Ajatus voimistui keväällä 2016 siinä määrin, että pistin jaokkeelle emoksi pohjolan mustan hainäkuun alkupuoliskolla.

Keväällä (2017) havaitsin pohjolanmehiläisten lentävän hieman viileämmällä säällä. Kesällä totesin, että savua/savusprayta kului hieman enemmän pohjolanmehiläisellä. Myöskin emon etsiminen oli hitusen hankalampaa. Syksyllä totesin, jotta hunajasato jäi huomattavasti pienemmäksi, kuin viereisellä italialaisella yhdyskunnalla.

Alun kommelluksista selvittyä pesämäärä vakiintui aika pian viiteen. Kävipä jopa hetkisen kymmenessä, mutta eri syistä johtuen vähensin pariinkin otteeseen. Eli harrastusasteelle jämähdettiin.

Alkuvuosina pesät olivat puisia "läpituulettuvia", mutta parin vertailuvuoden jälkeen siiryin "altatuulettuviin""kevytpesiin".

Hunajat pakkasin aluksi muovisiin puolen kilon purkkeihin, nyttemmin olen siirtynyt käyttämään puolen kilon lasipurnukoita, koska asiakkaat näin ovat halunneet, lisäksi kyllästyin kuuntelemaan toistuvia valituksia muovipurnukoiden huonoista kansista. Myös kilon muovitölkkejä on ollut kokeilussa hyvällä menestyksellä.

Kesällä 2014 pistettiin mehiläiset väsäämään muutama "kennohunajapala" lingottavan tavaran lisäksi! Toisessa pesässä tämä onnistui loistavasti, toisessa epäonnistui, koska emo pääsi livahtanmaan sulkuristikon väärälle puolelle! Luultavasti tämä jäi vain kokeiluksi, koska lukuisista ennakkokyselyistä huolimatta kyselijät ei halua ostaa kennohunajaa, kun kuulee sen olevan selvästi purkitettua tavaraa kalliimpaa kilohinnaltaan.

            Yhden tarhan yksi pesä.

 

 

 

 

 

 

©2018 layout20 - suntuubi.com